perjantai 15. helmikuuta 2019

Kohtausten esittelystä 1

Tämä on aihepiiri, josta olen ajatellut kirjoittaa jo pitkään. Alunperin vain yhden jutun, mutta tajusin, että tästähän riittää puhuttavaa. Joten aloitetaan pitemmittä puheitta!

Alexis Fawx

Angel Wicky

Savannah Gold
Olen aiemmin puhunut monta kertaa siitä, miten ns. "perinteinen" gonzo on mielestäni pornotyyleistä paras, ja siitä tämäkin aihe alkaa. Tällä kertaa kuitenkin keskityn niihin kohtauksiin, missä tyttö on heti alkuun pukeutunut selkeästi pornoa varten; joko joihinkin ns. "pornovetimiin" (aihetta käsitellään myös täällä), tai ihan vaan alusvaatteisiin tai bikineihin. Savannah on esimerkeissä tässä rajoilla, mutta kaulapanta varmistaa pornolookin.

Perinteisin esittely on mimmin keikistely kameralle, ensin nämä vähäiset vaatteet päällä, sitten ilman. Paras tilanne on, jos tyttö kävelee jostain kauempaa ns. näytille. Näissä kohtauksissa heti alkumetreiltä katsoja voi keskittyä nauttimaan täysillä näiden naisten tarjoamista avuista, ja ruveta jo odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Parhaassa tapauksessa vaikkapa Angel Wicky nauraa ja kikattelee tissejä hytkyttäessään, joka ei unohdu mielestä kun jonkun ajan päästä mimmillä on kyrpä joka aukossa!

McKenzie Lee
McKenzieltä tässä harvinainen sivuprofiilin esittely, joka saisi mielestäni olla merkittävästi yleisempää näiden isotissisten typyjen kohdalla.

Romi Rain

Shyla Stylez

Trina Michaels

Candy Manson
Tämän blogin piirissä olevissa pätkissä kokovartaloesittelystä siirrytään lähes poikkeuksetta tissien esittelyyn, sekä vaatteet päällä että ilman. Yleensä ryntäät täyttävät koko ruudun aika pitkäänkin, samalla kun mimmi ehkä puristelee tai hölskyttelee niitä. Tällä zoomauksella on tärkeä funktio, eihän allekirjoittanut edes katsoisi ko. kohtauksia ilman kyseisten avujen olemassaoloa! Samalla voi myös ihailla bikineitä tai rintsikoita, joille ei välttämättä muuten useinkaan anneta paljoa ruutuaikaa (lisää tästä asiasta esim. täällä). Varsinaisesti nimenomaan hinkkien esittelyyn keskittyvät leffat (kuten Bra Busters -sarja, Candy Manson esimerkkinä) käyttävät tähän paljonkin aikaa ja kuvakulmia.


Mason Moore

Bridgette B

Kali West
Seuraavaksi tuleekin sitten kohta, jossa olisi varsin usein mielestäni paljon parantamisen varaa. Isoisiin perseisiin tai anaaliseksiin keskittyvissä leffoissa tämä saattaa olla ihan alussakin. Yleensä mimmi pyllistää, ja kamera zoomaa hanuriin, joka on toki erittäin merkittävä asia varsinkin, kun tietää katsovansa leffaa jonka nimi on vaikkapa Busty Anal Whores tai Bum Rushed #2 (Mason Mooren esimerkki). Kohta pääsee katsomaan, kuinka tuonne ihanaan peppuun uppoaa kunnon parru! Tämä zoomaus on erittäin yleinen, myös leffoissa, jotka eivät välttämättä muuten peräpeiliin keskity.

Sen sijaan pilluun zoomaaminen vielä silloin, kun mimmillä on alushousut jalassa, on erittäin hienoa, ja sitä soisi olevan merkittävästi enemmän. Aivan sama funktio sillä on kuin tuolla persejutullakin, mutta sitä näkee todella paljon vähemmän. Varsinkin, jos tytöllä on samaan aikaan käsi housuissa, kuten Kali Westillä yllä, tilanne on todella kutkuttava.

Jayden Jaymes
Rachel Roxxx

Alison Tyler
Siinä, missä tämäntyyppisissä esittelyissä tässä kerrottu kaava pätee hyvin usein tähän asti, niin se mitä sen jälkeen tapahtuu vaihtelee todella paljon. Nyt yllä on esimerkkejä, missä mimmi riisuutuu itsekseen kokonaan, ja esittelee joko pillua, persettä tai sitten rupeaa käyttämään leluja. Varmaan yleisin on se, että paikalle ilmaantuu kohtauksen miesnäyttelijä(t), ja homma etenee siitä luonnostaan. Oli miten oli, hyvä esittely on erittäin tärkeä osa pornofiiliksen luomisessa. Seuraavalla kerralla sitten toisentyyppinen tapa tehdä tätä!

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Paras kohta laukeamiseen 6

§Näitä juttuja on näemmä tehty jo viisi kappaletta. Jos juoni ei ole tuttu, niin esittelen näissä videoklippien muodossa aiemmin blogissa olleita klassikkokohtauksia siltä kantilta, että mitkä kohdat mielelläni katson ja missä järjestyksessä, ja mihin ajoitan oman kliimaksini. Tällä kertaa teksti on vähän teoreettisempi myös, esittelen nimittäin kolme eri tyyppistä pätkää, joissa voi vähän keskenään verrata sitä, että mitkä niiden vahvuudet ovat.




Ensimmäisenä meitä viihdyttää Sara Stone, joka edustaa tässä katsauksessa sekä valtavia luomuhinkkejä, että ihan perinteistä 1-on-1 panoa ilman anaalia. Näissä pätkissä on usein tärkeää katsoa alussa mimmin tissien esittelyä (ja myös niillä hekumointia, kuten tässä) - varsinkin, kun Sara on tässä ehkä uransa parhaimman näköinen kaikin puolin. Olen nykyään tykännyt myös katsoa hetken suihinottoa tämän jälkeen, se on ensimmäinen henkinen varmistus siitä, että ei ole mitään pehmopornoa tulossa. Seuraavaksi hypätään missionaryyn, jossa saadaan nauttia sekä ruudulla olevien tyyppien hyvästä yhteispelistä, rintojen upeasta hölskymisestä, Saran ihanasta flirttailusta katsojalle, ja lopuksi myös lähikuvan muodossa siitä muistutuksesta, että kyllä se kyrpä sinne pilluun tosiaan uppoaa. Ei niin yllättäen, lopetan kohtauksen käytännössä aina reverse cowgirliin, jossa voi keskittyä Saran täydelliseen olemukseen täysin rinnoin! Tällaisissa kohtauksissa kliimaksikohta on yleensä helppo valita.



Toisena päästäänkin Julia Annin kanssa anaalihommiin, edelleen 1-on-1 tosin. Nykyään katson persepanoissa varsin harvoin vaginaalipenetraatiota (jos sitä edes aina on), toki pätkästä riippuen. Tässä pätkässä ensimmäisenä esimerkkinä on se, kun Julia saa ensimmäistä kertaa parrun perseeseensä, melko täydellisen zoomauksen kera. Toinen ja kolmas esimerkki taas ovat sellaisia, jollen olen varmaan lauennut aika tasaisesti jommalle kummalle fiiliksestä riippuen. Molemmissa on loistavia kuvakulmia sekä zoomausta, ja molemmissa on kaiken lisäksi kuitenkin aivan eittämättä pääosassa se, että Julia saa kyrpää kunnolla hanuriin. Tuo reverse cowgirl on pidempikin, mutta ajoitus osuu käytännössä aina tuohon esimerkin kohtaan ennen asennon vaihtamista (jota ei valitettavasti näytetä). Anaalipätkissä lähestulkoon joka kerta lopetus osuu johonkin lähikuvaan, tai ainakin sinne liepeille. Ellei sitten kyseessä ole kohtaus, jossa on poikkeuksellisen hyvä mälläys, kuten tämän jutun viimeisessä esimerkissä.






Sitten kun mennään tuplapanoihin, niin katsottavien kohtien määrä vaihtelee todella paljon pätkästä toiseen, ja samassa pätkässä päivästäkin toiseen. Tässä Rachel Roxxxin taidonnäytteessä on kahdesta viiteen osiota, mitä tulee katsottua, mutta aina vähintään ensimmäinen ja viimeinen. Alun esittelyssä pääasia on nähdä, kuinka Rachelilla on bikinien alaosan alla piilossa jo valmiiksi anaalitappi käytössä. Sen jälkeen tulevat kolme esimerkkiä voivat kaikki olla vaihtelevassa järjestyksessä. Anustapin kanssa paneminen, sivuttain panemisesta reverse cowgirl -DP:hen ja sylissä DP ovat kaikki kohtauksen kannalta tärkeitä osioita, varsinkin kaksi viimeistä, joissa toisessa saa keskittyä mimmin ilmeisiin, ja toisessa pääsee muuten lähikuviltaan köyhässä pätkässä niin lähelle tuplapenetraation zoomauskuvakulmaa kuin mahdollista. Viimeisenä on kuitenkin aina tuo ensimmäiseen tuplapanoon lähtö, jossa on kohtauksen kaikki parhaat elementit. Rachelin siirtyminen anaalitappi edelleen perseessään äijän päälle, jonka jälkeen hän on teknisesti ottaen ilmatiiviinä hetken aikaa, kunnes toinenkin mies työntyy häneen kunnolla sisälle takaapäin. Se kutkuttava odotus siitä, kun näkee mimmin oikein herkullisesta kuvakulmasta kyrpä sekä pillussa että suussa ja tappi perseessä - kun tietää, että kohta siellä perseessä on jotain vähän muutakin! Siitä on kliimaksin odotus tehty.

Tähän aiheeseen löytyy lisääkin näkökulmia, mutta niistä sitten joskus myöhemmin! Tässä kuitenkin joitan vihjeitä siitä, mitä ne voisivat esimerkiksi olla...



tiistai 29. tammikuuta 2019

Rintojen muodosta 3

Tissien muodosta ja sen merkityksestä pornossa olen kirjoittanut ainakin kaksi kertaa aiemmin. Nyt kuitenkin tuota edellistä juttua kirjoittaessani ajattelin selventää muutaman asian allekirjoittaneen mielipiteistä aiheeseen liittyen.

On olemassa periaatteessa kolmenlaisia implanttipohjaisia pornotissejä, jos hiukan haluaa yleistää. Ensimmäinen kategoria on se, johon viittaan usein "klassisina pornotisseinä". Rinnat ovat selkeästi implantit, mutta eivät valtavat. Eivätkä varsinkaan niin isot, että ne juuri roikkuisivat missään kohtaa mimmin uraa. Yleensä nämä ovat E-kuppia. Koon takia ne eivät myöskään ole usein täysin "pyöreitä". Ne eivät käytännössä hölsky, ja pysyvät muodossaan asennossa kuin asennossa. Koska ne eivät ole myöskään maksimaalisen pinkeät, niissä näkyy joskus implanttien aiheuttamia ryppyjä tai vastaavaa.

Brooke Haven

Rachel Roxxx

Kylee Strutt

Toinen kategoria on periaatteessa vain pidemmälle vedetty versio ensimmäisestä. Tissit ovat yleensä isompia tai jopa valtavia (usein G-kuppia tai jopa paremmalla puolella). Ne ovat kuitenkin samaan tapaan aika lailla liikkumattomia, mutta eivät myös roiku milliäkään, koska isomman koon takia ryntäät ovat usein aika pinkeästi paikoillaan. Nämäkin pysyvät aika lailla muodossaan asennossa kuin asennossa.

Tyler Faith

Tigerr Benson

Aletta Ocean
Viimeiseen kategoriaan laitan vain yhden mimmin kuvia, koska Katie Kox on lähes täydellinen esimerkki tästä. Tämä on nykyään lempi-implanttityyppini. Rinnat ovat lähtökohtaisesti hieman roikkuvat, joten ne hölskyvät jo jollain lailla naidessa. Uran edetessä ne alkavat myös roikkumaan enemmän; Katiella jopa merkittävästi enemmän (toisin kuin esim. Sophie Deellä). Yleensä nämäkin ovat kooltaan isommat kuin ensimmäisen tyypin klassiset rinnat, F-kupista eteenpäin pääsääntöisesti. Mutta, antaa Katien mahtavien hinkkien puhua puolestaan, alla mimmin urakehitys joka näkyy muuten kuin silmiin katsomalla!





Niin, mitä tekemistä tällä oli Nikki Sexxin kanssa? Olen huomannut pornoharrastusurani aikana, että melkein aina vain ykköstyypin kannut ovat vaarassa näyttää epämuodostuneilta tietyissä asennoissa. En tiedä johtuuko se siitä, että niissä ei aina ole tarpeeksi täytettä ja ne täytteet valuvat vääriin paikkoihin esim. takaapäin naidessa, vai jostain muusta. Mutta se on yksi syy, minkä takia olen itse siirtynyt pääasiassa kakkos- ja kolmostyypin rintoihin, jos implanteista on tosiaan kyse.